Siemenistä joutuisaan
Siemenistä kylvämällä satoa joutuu usein odottamaan. Paitsi vihanneskrassista! Lehtiä voi leikata leivän päälle ja salaatin joukkoon jo muutamassa päivässä. Lisäksi se on helppoakin helpompi: itää vaikka kostean talouspaperin päällä.
Käyttötavaltaan vihanneskrassin tapainen, myös oivallinen vitamiinien lähde, on sinappikaali eli rukola. - Rukolasalaatti on kirpakka, mutta miedompi maultaan kuin krassi, joten lapsetkin pitävät siitä. Se valmistuu parissa, kolmessa viikossa.
Keväisiä versoja
Kaunista, kärhellistä versoa, vaikka annoksien koristeluun, saa idättämällä ruokaherneistä noin kymmenen sentin pituisia versoja. - Ne maistuvat aivan samalta kuin herneen palot.
Rouvinen neuvoo liottamaan herneet vedessä yön yli ja kylvämään ne sitten multaan. Kylvös kastellaan, peitetään kevyesti muovilla ja sijoitetaan lämpimään. Aluksi herneet voi pitää pimeässä, mutta niiden alkaessa itää, astia tuodaan valoon.
Valkosipulin kynsistä viruu ihania keväisiä piippoja. Ne maistuvatkin tuolta aromikkaalta sipulilta. Niiden kasvattaminen on helppoa: sipuleista irrotetaan kynsiä, jotka pistetään vierekkäin multaan. - Kynttä ei pidä painaa kovin syvään, vaan niin, että sen kärki näkyy juuri ja juuri mullan pinnalla.
Valkosipulin versoja käytetään ruokien maustamiseen.
Tulisia makuja kesäksi
Nyt on oikea aika pistää chilin siemenet itämään, jos mielii satoa kesäksi. - Chiliä voi kasvattaa puutarhassa, kasvihuoneessa tai ikkunalaudalla, Suomen Chiliyhdistyksen aktiivijäsen Samuel Herkert kertoo.
Kylvöalustaksi sopii multaa paremmin turve. Siemenet itävät parhaiten 27 - 30 asteessa. Kylvölaatikon voi sijoittaa esimerkiksi jääkaapin päälle tai lattialle, jossa on lattialämmitys. Jo taimeksi ehtineitä chilejä hoidetaan herkällä kädellä. - Kastelussa on oltava varovainen. Ei haittaa, vaikka lehdet välillä hieman lerpahtaisi. Chilejä myös lannoitetaan varovasti, alkuun riittää puolet suositeltavasta määrästä.
Ihan ensin kannattaa kuitenkin tunnustella makuhermojaan. - Suurin osa lajikkeista on helppoja kasvattaa. Voi vain miettiä, haluaako tulista, mietoa vai koristechiliä. |
 |
Vihanneskrassi- ja rukolaruukut ovat myös somia, keväisiä pöytäkoristeita.
|
 |
|
Kun yrttejä hieman sipaisee, niistä leviää ihana tuoksu keittiöön. Basilikan kasvattaminen onnistuu, kunhan muistaa, että se on arka kylmälle. Se saattaa pahastua jopa vetoisasta ikkunapaikasta.
|
 |
| Vihreä chili ei ole kypsä. Hedelmä vaihtaa väriä kypsyessään, jotkut jopa useitakin kertoja. |
|