Viikissä asuva nuori perhe on löytänyt itselleen sopivat, luontoa säästävät pesutavat. Pikkuisen Justuksen äiti, Viia Hatara, innostui testailemaan ekologisia tapoja pestä pyykkiä jo ennen Justuksen syntymää.
Pitkiä pesuja pesupähkinöillä
Himalajan metsissä villinä kasvavien pesupähkinäpuiden hedelmät sisältävät luonnon omaa saippuaa eli sapoiinia, jolla on puhdistava vaikutus. Pähkinöitä annostellaan pesupussiin pyykin likaisuuden mukaan 4–8 kuoren puolikasta, ja puhdasta tulee.
- Jotkut kehuvat pesevänsä jopa 5–6 kertaa samoilla pähkinöillä, itse pesen yleensä kaksi kertaa kahden tunnin ohjelmia. Kun pähkinät pehmenevät, ne voi hävittää laittamalla kompostiin.”
Tosiaankin, tässä ekoperheessä pestään pitkillä pesuohjelmilla ja täysiä koneellisia.
- Alhaisten lämpötilojen pesuohjelmat ovat todella luontoystävällisempiä, ja omat pyykkini pesen lähes aina kolmessakympissä. Salaisuus on käyttää pitkiä valko- ja kirjopesuohjelmia, jolloin koneen voi täyttää täydemmäksi ja energian ja veden kulutus on suhteessa pientä. Meidän koneessa 30–40 asteen kirjopesu on ehdottomasti ekologisin. Esimerkiksi hienopesuohjelma vie saman verran sähköä, pyykkiä voi laittaa yli puolet vähemmän ja vettä kuluu 15 litraa enemmän.
Viia Hatara pesee Justuksen bambu- ja hamppuvaipat 40 asteen kirjopyykkiohjelmilla, mutta ne voi pestä jopa 60–95 asteen ohjelmissa.
- Ekologisista syistä pesen 40 asteessa, ja mielestäni ne tulevat puhtaiksi. Viikon, kahden välein pesen aina kuumemmassa.
Pesukone pyörii korkeintaan joka kolmas päivä. Kestovaipat odottelevat pesuun pääsyä omassa säilytysastiassa, johon tuiskautetaan muutama tippa eukalyptusöljyä.
Isoäidin siivouskonsteilla säästää
Mikkelistä pääkaupunkiseudulle opiskelujen ja työn perässä muuttaneiden Viia Hataran ja Janne Pulliaisen koti Viikissä kiiltelee puhtauttaan. Isoäidin aikaiset puhdistusniksit – etikka, sooda ja sitruuna – ovat käytössä rinnan omien löytöjen kanssa.
- Poistan tahroja sappisaippualla, ja se vaikuttaa tehokkaammalta kuin muut tahranpoistoaineet. Pari ruokalusikallista ruokasoodaa koneeseen valkopyykin sekaan kirkastaa värit ja raikastaa pyykin. Etikkaa laitan lorauksen huuhteluaineen korvikkeeksi huuhteluainelokeroon. Joskus laitan mukaan hieman eteeristä öljyä tai sitruunamehua, vaikkakin etikkainen haju kyllä yleensä häviää vaatteiden kuivaessa. Pintoja olen puhdistanut pesukiven ja sienen avulla. Myös mikrokuituliinat ovat meillä käytössä.
- Asioita voi tehdä luontoystävällisesti ihan samalla vaivalla. Pesuaineissa käytetty zeoliitti tai fosfori eivät todellakaan ole tarpeellisia. Laita 1–2 ruokalusikallista sitruunahappoa koneeseen, niin se poistaa saostumat. Etikka korvaa huuhteluaineen. Ekologisia pesuaineita löytyy nykyään ihan tavallisistakin kaupoista ja kokeilemalla huomaa, mikä sopii omaan kotiin parhaiten.
Ekologisia vinkkejä
Pesupähkinät
- käytetään pyykinpesuun sellaisenaan
- kun kuoria liottaa ja keittää, liuosta voi käyttää shampoona ja suihkusaippuana tai pestä sillä lemmikkieläimiä.
Puhdistuskivi
- fosfaatiton ja biologisesti hajoava puhdistusaine irtoaa ”kivestä”, kun sitä hierotaan kostutetulla sienellä.
- puhdistaa keittiön, kylpyhuoneen, saunan ja tulisijat.
- poistaa pinttyneet tahrat, kalkin, rasvan ja noen.
- jättää likaa ja vettä hylkivän pinnan.
- puhdistusgeeli irrottaa myös tahrat tekstiileistä
Sappisaippua
- palmu- ja kookosrasvasta, naudan sapesta ja klorofyllistä keitetty saippua
- poistaa tehokkaasti muun muassa kynätahrat, musteen, rasvan, öljyn ja veren valkoisista ja väriä päästämättömistä kuiduista.
- myös paidankaulusten ja hihansuiden esikäsittelyyn
- ei vahingoita kuituja eikä jätä valkoisia renkaita tai liuota värejä
Etikka
- perinteinen, turvallinen ja ympäristöystävällinen yleispesuaine pinnoille ja vaatteiden pesuun.
- poistaa kalkkijäänteet ja hajut, pehmentää kuidut ja tappaa bakteereja
- poistaa myös hajut pakastimesta ja puhdistaa kahvinkeittimen
- ei sovi alumiinin, marmorin, kalkkikiven tai vanhan emalialtaan puhdistukseen, sillä happamana tuotteena voi syövyttää huokoisia pintoja
Ruokasooda
- erinomaista ruoan kanssa kosketuksissa olevien tuotteiden puhdistukseen, kuten juomapullojen, eväsrasioiden tai grillin urien pesuun, pitää keittiörievut raikkaina
- poistaa sipulin ja valkosipulin hajun käsistä
- raikastaa wc-altaan säiliön
- pitää leikkokukat pitkään tuoreina
- sopii myös kylpyveteen, suun raikastukseen ja yhdessä talkin kanssa deodorantiksi
- poistaa jalkahienhajun sukista, kengistä ja saappaista yön aikana
Sitruunahappo
- korvaa kalkinpoistoaineet
- halpa vaihtoehto astianpesukoneen puhdistukseen: 1–2 rkl astianpesuainelokeroon ja kone tyhjänä käyntiin, annetaan käydä ohjelman loppuun
- poistaa saostumat
- kannattaa käyttää ainakin pari kolme kertaa vuodessa
Ekopesupallot (Ecoballs)
- yhden pakkauksen palloilla voi pestä arviolta 150 kertaa
- korvaavat pesupulverin ja huuhteluaineen
- nostaa veden pH-arvon yli kymmeneen, jolloin lika irtoaa kuiduista.
Swifter-ihmesienet
- kastellaan vedellä ja pyyhitään pinttyneetkin jäljet puhtaaksi
- sieni toimii kuin pyyhekumi ja kuluu samalla
|