Ei paperilaskujen arkistointia eikä kirjekuorien rahtaamista kierrätykseen. Maria Länsimies kannattaa täysin sydämin e-laskua. – E-laskussa toteutuu kaikki, mitä pidän hyvänä. Se on ekologinen, käytännöllinen, vaivaton ja nopea.
- Laskukirjeistä tulee paperia, joka on arkistoitava tai vietävä kierrätykseen. Pitkien lukurivien näppäily laskua maksaessa on työlästä. E-laskussa ei tule paperia ja tiedot ovat valmiina. Sen kun vain klikkaa ja hyväksyy. Säästyy aikaa ja vaivaa, hän perustelee e-laskun suosimista.
Tällä hetkellä Maria Länsimiehen ja Verneri-aviomiehen talouteen tulee e-laskuna vain sähkölasku ja luottokunnan lasku.
-Ne tulivat varmaan käyttöön laskuttajan tarjottua niitä, Maria Länsimies muistelee.
Hän suunnittelee lisäävänsä e-laskujen määrää vaihtamalla suoraveloituslaskut ja kirjelaskut e-laskuiksi. Tähän saakka esikoisen syntymä ja muutto uuteen kotiin ovat vieneet sen verran energiaa, että laskutuskäytäntöjä ei ole ehtinyt miettiä. Toisaalta laskuttajatkaan eivät ole toistaiseksi aktiivisesti tarjonneet e-laskua.
-On oikeastaan ihanteellista, että kaikki laskut ovat samassa paikassa tietokoneella. Silloin pystyy saamaan hyvän kuvan omista kuluistaan, Maria Länsimies miettii tulevaa.
E-laskun käyttöön oppii helposti
Ympäristöystävällisyyteen ja kierrätykseen jo lapsuudenkodissaan tottunut Maria Länsimies pitää ekologisuutta ihmisen luontevana toimintana. Se säästää maapalloa tuleville polville kuten hänen omalle esikoiselleen, ensi kesänä vuoden täyttävälle Venlalle.
- Ekologisissa vaihtoehdoissa on kolme tyyppiä: ne ovat joko helpompia kuin totuttu toiminta, ne ovat vaivannäöltään samanveroisia tai ne edellyttävät pientä lisävaivaa. Arvioin e-laskun tuohon ensimmäiseen tyyppiin, Maria Länsimies järkeilee.
- Nettipankissa tulee käytyä ainakin kerran kuukaudessa, joten laskut muistaa maksaa. Jos epäilee, että unohtaa laskun, voi pyytää ilmoitusta laskusta sähköpostiin tai tekstiviestinä, tai klikata automaattisen veloituksen nykyisen suoraveloituksen tapaan. Laskua voi tarvittaessa myös korjata, hän opastaa aloittelijoita.
Ota e-lasku käyttöön
- Kirjaudu verkkopankkiisi
- Tee päätös e-laskusta
- Solmi e-laskusopimus
- Valitse e-laskuttajasi
- Odota e-laskuilmoitusta
- Maksa e-laskulla
- E-laskut säilyvät arkistossa
Lisätietoja: www.e-lasku.info, www.fkl.fi
|
 |